sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Back in Font


Vaikka edellisreissusta oli kulunut vasta neljä kuukautta, oli pakko päästä takaisin.
Keli oli suorastaan painajaismaisista ennusteista huolimatta hyvä, ja kiipeämään olisi päässyt periaatteessa joka päivä. Pelätyt kiipeilijämassatkin tuntuivat viihtyvän muualla kuin me.



Mika 95.2 (Kuva: Päivikki)

Leenalle ja Kaitsulle tämä oli eka kerta Fontsussa, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, reissu tuskin jää viimeiseksi.



Leena ja Kaitsu tsillaa Elefantilla (Kuva:Päivikki)


Päivikki, Apremont (kuva: Mika)


Mika ja La Coeur, L'Éléphant


Vaikka urotöitä ei tällä reissulla tullutkaan tehtyä, taipuivat viimeisinä päivinä melkein kaikki mieltä kaihertaneet probleemat. Siis melkein kaikki. Aina pitää olla hyvä syy palata...


Mika ja projektiksi jäänyt Envie d'ailes (kuva: Päivikki)

lauantai 29. joulukuuta 2007

Fontainebleau 10.-17.11.2007

Mika se sitten liittyi kolmekymppisten kerhoon legendaarisen Cul de Chien -katon varjossa.


Jokaisena kiipeilypäivänä suuntasimme uudelle alueelle. Nyt oli vuorossa Petit Bois.


La Baleine oli yksi hienoimmista tällä Fontsun reissulla.


Ruska oli parhaimmillaan, eikä sää olisi paljon paremmaksi voinut muuttua. Vain muutamana aamuna Berlingon ikkunat olivat ehtineet turhan paksun jääkerroksen peittelemäksi. Eihän vuokra-autoissa jääraappoja ole, joten kirjastokortti sai hoitaa raapan tehtävää.


Päivikki tasapainottelee mukavan herkällä ja korkealla släbillä. Alla pehmeää hiekkaaa ja tietysti paksu Mondo. Hienot puitteet päättää tämä reissu ja ulkokiipeilykausi.